Konginkankaan Lintulahden kehittäminen 

 

Kioskirakennus purettu 

Lintulahden vanha, vuosia tyhjillään seissyt kioskirakennus on historiaa toukokuussa 2016. Asialla on kaupungin työllistettävien iskuryhmä - luvan kanssa tietenkin :) 

 

2015

Konginkankaan Lintulahden tie- ja veneliikenteen uudelleenorganisointi on toistaiseksi valmis. Nelostien kehittäminen jatkuu, mutta lähivuosina toisaalla. 

Lintulahden pohjoisen liittymän uudistamisen jälkeen koko ajan kasvanut liikenne on pelannut hyvin ja kolareilta on vältytty. Laituri ja ranta palvelevat veneilijöitä ja uimareita kuten on suunniteltu. 

LINTULAHDEN POHJOISLIITTYMÄ uudistettu

Lintulahden pohjoisliittymän tietyöt käynnistyivät 29.9.2014 yleishyödyllisellä investointihankkeella, jonka veti Äänekosken kaupunki yhteyshenkilönä Jukka Karppinen. Hankkeessa toimivat kyläyhdistyksen edustajina Matti Jokihalme ja Jouko Ahonen, joka on myös tiekunnan puheenjohtaja.

Lintulahteen uusi tiekunta 2012

Lintulahden liikenneturvallisuutta parannetaan. Nesteen ja SF-Caravanin pohjoispään liittymä levennetään.

Asiasta pidettiin päätettiin 22.10.2012, jolloin käytiin läpi suunnitelmat, kustannukset ja rahoitus. Ryömimiskaistan toteuttaa ja rahoittaa ELY-keskus. Varsinaisen sisääntulotien karavaanareille ja Nesteelle rahoittavat EU-hankkeena K-S liitto, Äänekosken kaupunki sekä Lintulahden yksityiset yritykset ja maanomistajat.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 270 000 euroa, jos Destian suunnitelma toteutetaan sellaisenaan. Yksityisen rahan tarve on noin 54 000 euroa.

Lintulahden yrittäjät, karavaanarit, kyläläiset ja Konginkankaan Kyläyhdistys ry pitivät sunnuntaina  4.11.2012 kokouksen, jossa päätettiin perustaa alueelle tiekunta. Uuden liittymän ja sisääntulotien yksityinen rahoitus hoidetaan tiekunnan kautta.

Nesteen ja SF-Caravan-alueen liittymä on nykyisellään erittäin hankala varsinkin talvella. Uusi liittymä parantaa tieturvallisuutta selvästi.

Retkisatamaan laituri 2012-2013

Lintulahden Nesteen ja Vertainen Oy:n pihassa on tehty isoja maansiirtotöitä lampien täyttämiseksi, jotta piha-alueesta tulee yhtenäinen ja turvallinen. Vastapäätä Nelostien toisella puolella Ritakankaan uima- ja veneranta on saanut muotonsa ja sinne on tuotu komea venelaituri. Retkisataman viimeistelyyn keväällä 2013 on kuulunut infotaulu ja piknik-pöytä. Ennestään alueella on jo luonnonhiekkaranta, pukukopit ja huussi. 

Lintulahden retkisataman investointi on ollut Leader-hanke, jota hallinnoi Äänekosken kaupunki. Hankkeessa on ollut  mukana iso määrä myös kyläläisten ja Keski-Suomen SF-karavaanarien työtä. Konginkankaan kyläyhdistyksen työtä pelkässä hankesuunnitelmassa on satoja tunteja ja karavaanarit mm. raivaavat rantaa ja pitävät aluetta silmällä talkoilla.

Kuva: Uusi laituri asennettiin paikoilleen marraskuussa 2012. Kuvassa laituri keväällä 2013. Kuvaaja Veli Rytkönen.

Lintulahti laituri 2013

 

Päämäärätietoista yhteistyötä

Lintulahtea koskevien päätösten syntymiseen on tarvittu paljon Konginkankaan kyläyhdistys ry:n työtä, jotta ELY-keskus, Äänekosken kaupunki, Ääneseudun Kehitys Oy, Leonmaansaran jakokunta, SF-Caravan Lintulahti, alueen yrittäjät ja kyläläiset on saatu saman pöydän ääreen tekemään tarvittavia päätöksiä.

Yhteistyön edistymiseen voi tutustua Konginkankaan kyläyhdistys ry:n asiakirjoista, josta löytyvät tapaamisten muistiot sekä aluevaraussuunnitelma.

Tehdyn työn myötä parannustöiden vaatima aluevaraussuunnitelma on valmis, veneilijöiden toivoma laituri asennettu ja Nesteen sekä karavaanarialueen sisääntulosta tulossa turvallinen niin rekoille kuin matkailuautoille ja -perävaunuillekin.

Lisätietoja Konginkankaan kyläyhdistys ry, Matti Jokihalme puh. 040 5231542, tai puheenjohtaja at konginkangas.fi.

Kuva: Lintulahden uudistusten suunnittelu alkoi 2010. Matti Jokihalme näyttää virkamiehille, miten liikennejärjestelyt toimivat. Kuvaaja Outi Raatikainen/Vihreä väylä -hanke.

Lintulahden katselmus 2010 kuva Outi Raatikainen

kotisivut yrityksille ja yhdistyksille: keski-suomen verkkomedia