Riihilahden kyläyhdistys

Riihilahden kyläyhdistys perustettiin vuoden 2008 elokuussa ja rekisteröitiin saman vuoden joulukuussa.

 

Vuosi perustamisen jälkeen yhdistyksessä oli 102 jäsentaloutta. Pikkuhiljaa väki on vähentynyt. Vuonna 2016 oli maksavia jäseniä 71. Nykyisin jäsenyys on henkilökohtainen ja jäsenmaksu on 20 €. Kannattajajäsen maksua ei ole. Jäseneksi ovat tervetulleita kuka tahansa joka on kiinnostunut yhdistyksestämme ja haluaa tukea toimintaamme.

 

Kyläyhdistyksen tehtävänä on edistää kyläläisten viihtyvyyttä ja tuoda esille näkökantoja Riihilahden kehittämisestä kaupungin päättäjille, käynnistää ja toteuttaa erilaisia toimintoja ja tapahtumia toiminta-alueellaan sekä olla yhteistyössä muiden yhdistysten ja toimijoiden kanssa.

 

Kyläyhdistyksen voimien ponnistus, oman kylätuvan rakentaminen on saatu valmiiksi, lopputarkastus oli vuonna 2015. Kylätupa on kaikkien käytettävissä. Sinne mahtuu n.50 henkeä ja kesäisin terassi mukaan otettuna n.70 henkeä. Astiasto on mitoitettu 70:lle. Lisäksi käytettävissä on 3 x 3 teltta ja soppatykki sekä lettupannut.

 

Kylätuvalla on ollut monenlaisia tapahtumia, mm. erilaisia lauluiltoja, nimiäiset, hautajaiset, Jumalanpalvelus, kokouksia, esittely- ja karaokeiltoja, syntymäpäiviä, yövierailijoita. Marraskuussa viime vuonna vieraili väkeä kaupungin hallituksesta mukana kaupunginjohtaja Matti Tuononen ja hallintopäällikkö Aleksi Heikkilä.

 

Riihilahden kyläyhdistys on pieni, mutta pippurinen yhdistys ja on ollut aktiivisesti esillä siellä missä tapahtuu.

Johtokunta

 

Varsinaiset jäsenet:  

Anneli Kauta-Soljava pj., Erkki Soljava, Aki Rasinen, Alpo Minkkinen, Simo Salmelin, Katja Tommila, Lasse Huntus, Hannu Simoinen ja Jukka Hirvelä

Varajäsenet:

Erkki Kumpulainen, Jaakko Minkkinen, Arja Simoinen ja Kari Simoinen

Yhteystiedot 

Puheenjohtaja Anneli Kauta-Soljava p. 050 5578277

anneli.kauta-soljava (at) pp.inet.fi

 

Varapuheenjohtaja ja rahastonhoitaja Erkki Soljava p. 050 3375242

erkki.soljava (at) gmail.com

 

Sihteeri Aki Rasinen p. 0503404642

aki.rasinen (at) jyu.fi

 

Huvitoimikunta

Anneli Kauta-Soljava (kokoonkutsuja), Erkki Soljava, Aki Rasinen, Kaarina Kumpulainen, Erkki Kumpulainen, Arja Simoinen, Hannu Simoinen ja Jukka Hirvelä

 

Toimintasuunnitelmat/KERTOMUKSET/JÄSENTIEDOTTEET 

 

Toimintasuunnitelma 2021

Toimintakertomus 2020

Jäsentiedote 2021

Toimintasuunnitelma 2020

Toimintakertomus 2019

Jäsentiedote 2020

Jäsentiedote 2019

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintakertomus 2018

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintakertomus 2017

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintakertomus 2016

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintakertomus 2015 

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintakertomus 2014

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintakertomus 2013

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2011

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintakertomus 2010

Toimintasuunnitelma 2011

 

KYLÄTUVAN PIIRUSTUKSET 

Julkisivu itään ja länteen

Julkisivu pohjoiseen ja etelään

kotisivut yrityksille ja yhdistyksille: keski-suomen verkkomedia