liimattala
Liimattalan kylä sijaitsee Konginkankaan kirkonkylän kupeessa. Kylää halkoo kaksi nelostietä, sillä vanha Nelostie on nykyinen Liimattalantie, joka mukailee Pyyrinlahden rantaa. Melkein sen vieressä kulkee uusi Nelostie.
Liimattalan kylän pellot ovat muinais-Päijänteen pohjaa ja ne ovat harvinaisen avaria ja viljavia ollakseen keskisuomalaisia pelto-aukeita. Ne onkin arvioitu maakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi.
Liimattala on melko perinteistä maaseutua, jossa harjoitetaan maataloutta ja eläintenhoitoa. Täältä löytyy niin hevosia, lehmiä, sikoja kuin lampaitakin, kissoista ja koirista puhumattakaan. Lisäksi löytyy viljan-, marjan- ja kesäkukkien viljelyä. Moni käy kuitenkin kaupungissa töissä.
Äänekosken kaupungin tilastoissa Liimattala ja Laajaranta lasketaan yhdeksi alueeksi. Vakituisia asukkaita on reilu 400. Loma-asuntoina tai osa-aikaisessa asumiskäytössä on noin 150 mökkiä.
Liimattalan vanha koulu on kokoontumispaikka
Liimattalan vanha koulurakennus on viimeinen käsinsahatusta lankusta rakennettu koulu Keski-Suomessa. Siihen käytettiin pettupuita – niitä, joista nälkävuosina oli jo kuorittu pettu talteen leipäjauhoihin sekoitettavaksi.
Enimmillään koululla oli noin 120 oppilasta. Mm. näyttelijä-ohjaaja Mikko Niskanen ja kuvataiteilija Simo Hannula ovat käyneet Liimattalan kansakoulua.
Koulutoiminnan päätyttyä entinen opettaja Toivo Parantainen perusti yksityiskokoelmastaan Liimattalan Taidekodin, jonka komeat kokoelmat siirrettiin myöhemmin Äänekosken kaupungin taidemuseolle.
Nykyään talo on yksityiskotina, mutta sen yläkerrassa on noin 120 neliömetriä kyläläisten käytössä. Asiasta on sopimus uuden omistajan ja kaupungin välillä 31.12.2024 asti. Käytöstä on laadittu järjestyssäännöt, joissa on sovittu mm. kunnossapidosta ja tilojen käyttöajoista.
Talossa kokoontuu viikoittain 4H-kerho, jossa lapsia on 10-20 kerrallaan. Lisäksi siellä kokoontuvat mm. Martat. Hankaluutena ovat yläkerran portaat, jotka ovat vanhuksille ja vammaisille vaikeat.
Kangaspuiden käytöstä voi sopia Marttojen/Toini Hytönen kanssa.
Kulttuuri ja Vapaa-aika
Liimattalan vanhalla koululla kokoontuvat niin Martat kuin 4H. Lisäksi kylällä on leikkikenttä, pallokenttä, luistinrata ja uimaranta. Ne ovat välillä vilkkaassa käytössä, sillä kylällä on paljon lapsiperheitä.
Kytänsalon saaressa sillan kupeessa on kaupungin venepaikkoja ja vierasvenepaikka. Talvella kylällä kiertää kaupungin ylläpitämä latuverkosto. Liimattalassa on myös oma ravirata, jota pyörittää Ala-Keiteleen Hevosystäväinseura ry.
Liimattala on luonnonkaunista seutua, varsinkin Kotimäen laelta avautuu upea järvimaisema Pyyrinlahdelle. Luonto tarjoaakin monipuoliset mahdollisuudet ulkoiluun, liikuntaan, metsästykseen ja kalastukseen.
Liimattalan Riihikahvio toimii Kömin teatterin kesänäyttömönä. Riihikahviolta löytyy myös vanhojen keskisuomalaisten maatalouskoneiden ja työkalujen museo, joka on avoinna tilauksesta.
Kylällä on Nuijasodan muistomerkki.