kalaniemi

Kalaniemi on luonnonläheinen, perinteinen maalaiskylä. Sen asukasluku vuonna 2009 oli 153 henkilöä. Loma-asuntoja on yli 200. Kalaniemellä on 2009 yksi maitotila ja kolme viljatilaa. Palvelukoti Kalaniemi Oy aivan kylän keskustassa antaa eloa kylälle.

Kalaniemellä on toimiva kylätoimikunta. Puheenjohtajana toimii Erkki Vilen, puh. 040 5231630, sähköposti toimisto[at]kalaniemi.com.  Kalaniemen koulu kylän keskuksessa vuodelta 1915 toimii nykyään kyläläisten kunnostamana kokoontumis- ja harrastustilana, jossa ovat mm. kylän naisten kangaspuut. Koululla pyörähtää kerran viikossa kirjastoauto.

Kalaniemen keskustan rakennuskokonaisuus kouluineen on luokiteltu paikallisesti arvokkaaksi rakennusympäristöksi. Kylällä on vesi-, muttei viemärijohtoja.

Kalaniemellä on siisti uimaranta ja veneranta Keiteleen rannassa. Ne ovat melko kaukana kylän keskustasta, mutta kyläläiset ovat viitoittaneet tien uimarannalle niin, että kesävieraskin perille päätyy. Uimarannan parkkipaikka on venerannan luona. Uimarannalle menevä polku on hankala huonojalkaisille

Kalaniemen luonto on sen vahvuuksia. Kylää halkoo mm. tavattoman kaunis Hakojoki. Metsissä kulkee polkuja ja metsäteitä, joita kyläläiset käyttävät lenkkipolkuina ja pyöräilyreitteinä. Oikeat erämaatkin ovat lähellä: karhut liikkuvat kylän laitamilla.

 

kotisivut yrityksille ja yhdistyksille: keski-suomen verkkomedia